Mainos

Nordea Pankki vähentää 150

Nordea Pankki Suomi aloittaa yt-neuvottelut, joilla se tavoittelee 150 henkilön vähennystä konttoriverkostossa eri puolilla maata. Asiasta kertoo ammattiliitto Suora.

Nordea Unioni Suomen 8000 jäsentä eivät hyväksy esitystä, koska siihen ei ole yhdistyksen mielestä todellisia perusteita.

- Emme ymmärrä, miksi annettiin negatiivinen viesti, kun asia olisi ollut hoidettavissa yhteistoiminnassa sovittujen luonnollisen poistuman keinoilla, sanoo Nordea Unioni Suomen puheenjohtaja Kari Ahola.

Ahola hämmästelee, miksi leikkaukset kohdistuvat rajuimmin Suomeen.

- Nordea Suomi on pohjoismaiden kustannustehokkain osa julkistettujen tunnuslukujen perusteella ja silti täältä vähennetään eniten. Lisäksi muissa Nordean pohjoismaisissa osissa vähennykset toteutetaan luonnollisella poistumalla eikä irtisanomisista ole edes keskusteltu, Ahola jatkaa.

Kaikesta huolimatta Ahola toivoo, että myös työnantajapuolelta halutaan hoitaa neuvottelut rakentavasti ilman irtisanomisia.

Vain pari viikkoa sitten konsernijohtaja Christian Clausen hehkutti Nordean taloudellisesti vahvaa alkuvuotta. Tuotot olivat kasvaneet kahden ensimmäisen kuukauden aikana verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Ammattiliitto Suoran puheenjohtaja Tarja Lankila pitää Nordean ilmoitusta vaarallisena signaalina.

- Ajankohta on mahdollisimman huono, koska taantuman hoidossa kaikki voimat pitää keskittää luottamuksen ja vakauden säilyttämiseen finanssisektorill, Lankila toteaa.

Lankila muistuttaa, että henkilöstöllä on avainrooli asiakkaisiin päin ja neuvontaan tarvitaan nyt normaalia enemmän aikaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.