Mainos

Nordea sai EU:n luvan Postgirot-kauppaan

Nordea on saanut EU:n komissiolta luvan ruotsalaisen Postgirot Bankin hankkimiseen.

Kaupan hyväksymiseksi Nordea-konserni sitoutui pienentämään omistustaan kilpailevassa Bankgirotissa 27:stä kymmeneen prosenttiin. Lisäksi Nordea luopuu hallituspaikoistaan sekä Bankgirotissa että Privatgirotissa.

Ratkaisulla varmistetaan Ruotsin kahden tärkeimmän maksujärjestelmän välisen kilpailun jatkuminen, Nordea kertoi tiedotteessaan. Nordea maksaa Postgirot Bankista runsaat 4,1 miljardia Ruotsin kruunua eli noin 2,6 miljardia markkaa.

Postisiirtoihin erikoistunut Postgirot Bank on Ruotsin viidenneksi suurin pankki, mutta Nordea-konserniin verrattuna varsin pieni. Sen taseen loppusumma on vajaat 46 miljardia markkaa, kun koko Nordean tase on noin 1 380 miljardia markkaa. Nordea julkisti Postgirot-kaupan jo heinäkuun lopulla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.