Mainos

Nordea: Talous supistuu ensi vuonna 0,5 prosenttia

Pankkikonserni Nordea on alentanut ensi vuoden talousennustettaan eurokriisin vuoksi.

Nordean ekonomistit arvioivat Suomen talouden supistuvan ensi vuonna 0,5 prosenttia. Taantuman ennustetaan kuitenkin jäävän lyhyeksi ja kokonaistuotannon ponnistavan 1,5 prosentin kasvuun vuonna 2013.

— Euroopan pankkien ongelmat ja siitä seuraava luotonannon heikkeneminen sekä finanssipolitiikan kiristyminen ajavat euroalueen lyhyeen taantumaan, arvioi Nordean vt. pääekonomisti Pasi Sorjonen pankin tiedotteessa.

Euroalueen ongelmat ovat huono asia suomalaiselle vientiteollisuudelle. Suurin osa Suomen tavaraviennistä suuntautuu Eurooppaan, jonka talouskasvu on lähivuosina hitaampaa kuin muualla maailmassa.

— Tilanne on kuitenkin paljon parempi kuin finanssikriisin aikana, jolloin maailmankaupan voimakas supistuminen johti viennin romahtamiseen. Nyt maailmankaupan arvioidaan edelleen kasvavan, sanoi Sorjonen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.