Mainos

Nordea uskoo ensi vuoteen

Nordea-pankki ennustaa Suomen talouden lähtevän vientijohteiseen nousuun. Myös Yhdysvaltain ja euroalueen talouksien uskotaan paranevan.

Nordea ennustaa bruttokansantuotteen kasvavan ensi vuonna selvästi tämänvuotista enemmän. Nordean ennusteen mukaan bkt kasvaa ensi vuonna 4,2 prosenttia.

Nordea nostaa myös tämänvuotista aiempaa ennustettaan. Aiemmin Nordea ennusti tämänvuotiseksi kasvuksi 2,5 prosenttia, mutta tänään kasvuennustetta korjattiin 2,8 prosenttiin.

Suomen talous vientijohteiseen nousuun

Nordea uskoo vientimarkkinoiden kääntyvän nousuun kuluvan vuoden aikana vetäen perässään myös Suomen talouden keskimäärin 2,8 prosentin kasvuun. Talouskasvun arvioidaan piristyvän ensisijaisesti keskeisten vientitoimialojen eli sähköteknisen teollisuuden ja paperiteollisuuden ansiosta.

Kotimainen loppukysyntä saanee vauhtia vasta ensi vuonna. Nordean ekonomistit ennustavat erityisesti investointien kehittyvät vaisusti kuluvana vuonna. Sen sijaan yksityinen kulutus jopa piristynee hieman. Ensi vuonna myös kotimainen kysyntä elpyy, ja BKT:n kasvu vauhdittuu 4,2 prosenttiin, Nordea laskee.

Bruttokansantuote supistui viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla, mutta kääntyi vuoden loppupuoliskolla jo kasvuun. Käänne johtuu pääosin sähköteknisen teollisuuden vaihteluista. Sen osuus BKT:sta kiinteillä hinnoilla mitattuna on lähes 9 prosenttia. Kymmenien prosenttien vaihtelut alan tuotannossa heijastuvat prosenttien heilahteluina BKT-luvuissa.

Vaikka talous onkin päässyt jälleen kasvu-uralle, niin laajemmasta elpymisestä voi puhua vasta aikaisintaan alkukesästä, Nordea sanoo. Sähköteknisen teollisuuden vaikutus kasvuun yksistään on tänä vuonna 0,9 prosenttiyksikköä ja ensi vuonna 1,3 prosenttiyksikköä, eli molempina vuosina kolmasosa kasvusta on peräisin alalta.

Työttömyyden seitsemän vuotta kestänyt laskeva trendi kääntyi viime vuonna nousuun, joka Nordean ennusteen mukaan kuitenkin jää verrattain lyhytaikaiseksi. Kuluvan vuoden aikana työttömyysasteen suunta on aluksi ylöspäin ja korkeimmillaan ollaan runsaan 9,5 prosentin tasolla. Ensi vuonna työttömyys kääntyy kuitenkin jälleen laskuun, pankki arvioi.

USA:n talouskasvu elpyy

Nordean asiantuntijat ennustavat myös Yhdysvaltain talouskasvun nopeutuvan merkittävästi kesään mennessä.

Yhdysvaltain taantumavaiheen julistaminen taakse jääneeksi olisi kuitenkin ennenaikaista, pankki sanoo. Euroalueen talouden se uskoo myös parantuvan muutamaa kuukautta Yhdysvaltoja perässä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.