Mainos

Nordea varoittaa inflaation kiihtymisestä

Kuluttajahintojen nousuvauhti luo epävarmuutta talouteen, arvioi Nordea. Pankin ekonomistien mukaan inflaatio on noussut kasvavaksi uhaksi talouskasvulle ja kuluttajien ostovoimalle.

– Inflaation nousu perustuu siihen, että raaka-aineiden hinnat ovat nousseet. Energia ja ruoka ovat nyt entistä kalliimpia, kertoo Nordean pääekonomisti Martti Nyberg.

Kuluttajahinnat nousevat Nordean mukaan tänä vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 2,5 prosenttia. Nordea odottaa Euroopan keskuspankin nostavan ohjauskorkoa jälleen heinäkuussa.

Talouskasvu nousussa

Suomen talouskasvu jatkuu ennusteen mukaan silti vahvana. Nordea nosti arvion tämän vuoden kasvusta 3,7 prosenttiin, kun tammikuussa pankki arvioi talouden kasvavan vain 3,0 prosenttia. Suomen kasvu on tällä hetkellä euroalueen kovinta tahtia, Nyberg sanoo.

– Tähän vaikuttaa voimakkaasti se, että vienti vetää hyvin. Se taas johtuu siitä, että Suomelle tärkeiden vientimaiden - Ruotsin, Saksan, Venäjän, Yhdysvaltojen, Kiinan ja Hollannin - taloudet kehittyvät varsin myönteisesti.

Nybergin mukaan etenkin metallin ja kemian ovat hyvässä vedossa.

– Myös metsäteollisuudella menee hyvin, Nyberg lisää.

Ensi vuoden näkymät ovat sen sijaan aiempaa epävarmemmat. Nordea on laskenut ensi vuoden kasvuennusteen 3,0 prosenttiin tammikuun 3,4 prosentista.

– Kasvun hidastuminen ei silti tarkoita, että Suomella menisi huonosti. Emme vain kasva nopeasta kasvusta enempää, Nyberg toteaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.