Mainos

Nordean liikevoitto kasvoi

Finanssikonserni Nordean liikevoitto nousi tammi-maaliskuussa 878 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 833 miljoonasta eurosta. Liikevoitto oli myös tuntuvasti parempi kuin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.

- Nordean ensimmäisen neljänneksen tulos oli huomattavasti edellisneljännestä parempi ja jopa parempi kuin viime vuoden vahva ensimmäinen neljännes, suitsuttaa konsernijohtaja Christian Clausen.

Tuotot kasvoivat 7 prosenttia ja kulut laskivat 5 prosenttia. Luottotappiotkaan eivät vaivaa, sillä ne supistuivat Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Myös Baltiassa tilanne helpottui, vaikka luottotappiotaso pysyi huomattavan korkeana.

Sen sijaan Suomessa luottotappioiden taso heikkeni yritysasiakkaille annettujen lainojen vuoksi.

Konserni kertoo kasvattaneensa markkinaosuuttaan sekä yritys- että henkilöasiakkaille myönnetyissä luotoissa. Suomessa Nordea arvioi kasvattaneensa markkinaosuuttaan asuntolainoissa.

Yrityslainoissa Nordea on nostanut marginaaleja luottoriskien vuoksi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.