Mainos

Nordean rahastoasiakkailla pieni riski Madoff-skandaalissa

Nordean rahastoasiakkaillakin on pienehkö riski pankkiiri Bernard Madoffin epäillyssä pyramidihuijauksessa.

Nordea ei ole laittanut varoja suoraan Madoffin sijoitusyhtiöön, mutta epäsuoria vaikutuksia voi tulla Fairfield Sentry -rahastoon tehdyn 48 miljoonan euron sijoituksen kautta, Nordean Ruotsin-lehdistöpäällikkö Helena Östman kertoi uutistoimisto Reutersille.

Östman korosti, että summa on Nordealle varsin marginaalinen, eikä vielä ole edes varmaa, että koko sijoitus menetettäisiin.

Ruotsalainen SEB-pankki ilmoitti erikseen, ettei sillä ole Madoff-riskejä.

Kyseessä on jättimäinen pyramidihuijaus

Useat pankit eri puolilla maailmaa selvittävät parhaillaan, millaisia vahinkoja niille on koitunut jättimäisestä pyramidihuijauksesta, johon Wall Streetin arvostetuimpiin sijoittajaguruihin kuuluvan Bernard Madoffin epäillään syyllistyneen.

Espanjan suurin pankki Santander kertoi viikonvaihteessa laittaneensa Madoffin sijoitusrahastoon yli 2,3 miljardia euroa. Ranskalainen BNS Paribas arvioi, että saattaa menettää huijauksessa jopa 350 miljoonaa euroa. Japanilainen Nomura laski Madoff-riskikseen 225 miljoonaa euroa.

70-vuotias Madoff pidätettiin viime viikolla. Tapaus on herättänyt valtavan kohun, koska Madoff on aiemmin toiminut myös amerikkalaisen Nasdaq-teknologiapörssin hallituksen puheenjohtajana.

Poliisi ja Yhdysvaltain arvopaperikauppaa valvova SEC epäilevät, että hänen sijoitusyhtiönsä on voinut aiheuttaa asiakkailleen jopa 50 miljardin dollarin eli noin 38 miljardin euron vahingot.

Kyseessä olisi ns. Ponzi-rakennelma eli pyramidihuijaus, jossa sijoittajille luvatut jättituotot maksetaan jo aiemmin yhtiöön sijoittaneiden rahoista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.