Mainos

Nordean verkkopalvelussa laaja toimintahäiriö

Pankkikonserni Nordean verkkosivut olivat lauantaina jonkin aikaa käyttäjien saavuttamattomissa. Vika koski Suomen lisäksi ainakin joitain muita Nordean pohjoismaiden ja Baltian yksiköitä.

Noin tunnin kestänyt vika korjaantui hieman ennen kello 14 Suomen aikaa. Nordean Latvian yksiköstä todetaan Twitter-viestipavelussa, että vikaa selvitetään yhtiössä parhaillaan. MTV3 ei tavoittanut Nordean Suomen edustajaa.

Viime viikkoina maailmalla useat pankit ovat joutuneet palvelunestohyökkäysten kohteiksi. Palvelunestohyökkäyksissä verkkopalveluiden käyttö estetään kuormittamalla palvelimia lukuisilla turhilla yhteyspyynnöillä. Näillä hyökkäyksillä ei pyritä anastamaan tallettajien varoja.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, oliko Nordean kohdalla kyse verkkohyökkäyksestä vai muusta teknisestä ongelmasta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.