Mainos

Nordkalk vähentää Suomesta yli 50 työpaikkaa

Kalkkikivipohjaisia tuotteita valmistava Nordkalk vähentää Suomesta yt-neuvottelujen päätteeksi yli 50 työpaikkaa. Vähennykset painottuvat Paraisille ja Lappeenrantaan, joissa Nordkalkilla on nyt molemmilla paikkakunnilla yli 150 työntekijää.

Lappeenrannasta lähtee 27, Paraisilta 17 ja Lohjan Tytyristä seitsemän työpaikkaa.

Muutamia työpaikkoja vähennetään myös muualta Suomesta, yhtiö kertoi tiedotteessaan.

Nordkalk perustelee vähennyksiä tarpeella hakea toimintamallia, joka varmistaa yhtiön kilpailukyvyn muuttuneessa markkinatilanteessa. Kalkkikivipohjaisten tuotteiden kysyntä on heikentynyt varsinkin rakennusaine- ja paperiteollisuudessa.

Henkilöstövähennykset tehdään kesäkuun loppuun mennessä ja yhtiön mukaan iso osa niistä hoituu eläkejärjestelyillä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.