Mainos

Norja uhkaa Yhdysvaltoja rangaistustulleilla

Norja aikoo asettaa Yhdysvalloista tuotaville tuotteille rangaistustulleille, maan hallitus päätti asiasta tänään. Taustalla on USA:n terästullit.

Norja asettaa joillekin Yhdysvalloista tuotaville tuotteille 30 prosentin rangaistustullit, ellei USA poista norjalaisen teräksen viennille asetettuja suojatulleja. Maailman kauppajärjestön vetoomustuomioistuin totesi suojatullit laittomiksi vajaat kaksi viikkoa sitten.

Norjan hallitus päätti rangaistustullien käyttöön ottamisesta perjantaina. Lisätullit asetetaan mm. viinin, teräsputkien, omenoiden, teräsovien ja metsästysaseiden tuonnille Yhdysvalloista. Presidentti George W. Bushin hallitus ryhtyi kantamaan suojatulleja maaliskuussa 2002 suojellakseen kotimaista terästeollisuutta kilpailulta.

Yhdysvaltain hallituksella on joulukuun puoleenväliin asti aikaa poistaa suojatullit. Ellei tulleja poisteta, voivat niistä kärsineet maat WTO:n päätöksen mukaan asettaa Yhdysvalloista tapahtuvalle viennille runsaan 3,1 miljardin dollarin vientiin vaikuttavat rangaistustullit.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.