Mainos

Norwegian peruu lakon jäljiltä vielä neljä lentoa Suomesta

Halpalentoyhtiö Norwegian peruu tänään vielä neljä lentoa Helsinki-Vantaalta illalla loppuneen lakon jäljiltä.

Peruttujen lentojen joukossa ovat aamulennot Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Osloon. Lisäksi perutaan iltapäivälento Tukholmaan.

Norwegianin 11 päivää kestänyt lentäjien lakko päättyi eilisiltana osapuolten päästyä yhteisymmärrykseen pilottien työehdoista.

Norwegian oli vaatinut esimerkiksi lentäjien palkkojen jäädyttämistä ja eläke-etuuksien leikkaamista. Lopulta yhtiö lupasi piloteille muun muassa kolmen vuoden irtisanomissuojan. Lentäjät myöntyivät muun muassa halvempaan vakuutukseen ja joustoihin työajoissa.

Yhtiön mukaan lennot on tarkoitus saada kulkemaan normaalisti tänään iltapäivään mennessä.

Lakko ehti vaikuttaa noin 200 000 asiakkaan lentosuunnitelmiin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.