Mainos

Novartiksesta johtava kopiolääkkeiden valmistaja

Sveitsiläisyhtiö on jo pitkään avoimesti hakenut ykköstilaa geneeristen lääkkeiden valmistuksessa.

Sveitsiläisestä lääkeyhtiöstä Novartiksesta tulee maailman suurin geneeristen lääkkeiden eli kopiolääkkeiden valmistaja.

Novartis on ilmoittanut ostavansa saksalaisen Hexalin ja sen osuuden amerikkalaisen Eon Labsin osakkeista. Lisäksi Norvartis tarjoutuu ostamaan loput Eon Labsin osakkeista. Kauppojen yhteishinta on runsaat 8 miljardia dollaria eli vajaat 6,2 miljardia euroa.

Hexal ja lähes 68 prosentin osuus amerikkalaisyhtiöstä siirtyvät Novartikselle saksalaiselta Strüngmannin perheeltä. Kaupan arvo on 5,65 miljardia euroa. Amerikkalaisyhtiö aiotaan liittää osaksi konsernin Sandoz-ryhmää.

Lääkeyhtiöt ovat pyrkineet karsimaan kulujaan alan kilpailun kovetessa. Analyytikkojen mukaan Hexalista Novartis saa hyväkatteisia tuotteita, mutta kauppahintaa pidettiin korkeahkona.

Novartis on avoimesti hakenut ykköstilaa geneeristen lääkkeiden valmistuksessa. Hexalin myynnistä Novartikselle liikkui huhuja jo kuukausi sitten. Viime vuonna Novartis osti kanadalaisen rinnakkaislääkevalmistajan Sabexin. Vuonna 2002 se oli vastaavilla ostoksilla Sloveniassa.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.