Mainos

Nuoret voivat auttaa vanhuksia ensimmäisissä digiaskelissa

Britanniassa kampanjoidaan parhaillaan vanhuksien perehdyttämiseksi internetin käyttöön. Kampanjalla pyritään ehkäisemään vanhempien ihmisten yksinäisyyttä.

Age UK -säätiö pyytää nuorempia netin käyttäjiä, kuten naapureita, sukulaisia ja ystäviä auttamaan vanhempaa sukupolvea ottamaan ensimmäiset askeleensa digitaalisessa maailmassa.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo teknologiasivuillaan, että tutkimuksen mukaan alle puolet yli 55-vuotiaista briteistä käyttää internettiä.

Age UK kertoo, että Britanniassa lähes miljoona vanhusta on usein yksinäisiä. Viisi miljoonaa vanhusta kertoo television pääasialliseksi seurakseen.

- Vanhemmat netin käyttäjät kertovat olevansa paremmin yhteyksissä lähiomaisiinsa, todetaan Age UK -säätiöstä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.