Mainos

Nokian matkapuhelinten myynti Microsoftille varmistui – kauppahinta nousee

Nokian matkapuhelinliiketoiminnan olennaisten osien myynti Microsoftille on saatu päätökseen.

Nokialle jäävä Masanin tehdas Etelä-Koreassa aiotaan sulkea. Intian Chennaissa Nokian on tarkoitus alkaa valmistaa matkapuhelimia Microsoftille.

Tällä ei Nokian mukaan ole vaikutusta järjestelyn olennaisiin ehtoihin, ja Nokia saa korvauksen sille jäävistä vastuista. 

Nokia lupaa kertoa Microsoft-kaupasta yksityiskohtaisemmin tulosjulkistuksen yhteydessä ensi tiistaina. Yhtiön hallitus on kokoontumassa alkuviikosta arvioimaan Nokian tulevaa strategiaa.

Nokia ja Microsoft sopivat kaupasta jo viime syksynä. Kokonaiskauppahinta nousee Nokian mukaan hieman korkeammaksi kuin silloin kerrottu 5,44 miljardia euroa. 

Nokian puhelinliiketoiminnan työntekijät siirtyvät Microsoftin palvelukseen. Suomessa tämä koskee noin 4700:aa henkilöä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.