Mainos

Obama: Euroopan olisi pitänyt seurata taloudessa USA:ta

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman mukaan Euroopan talousvaikeudet johtuvat osittain siitä, ettei se ole kulkenut USA:n jalanjäljissä.

Obama ei tarkentanut, mitä Yhdysvaltojen ottamia askeleita Euroopan olisi pitänyt ottaa taantuman alussa. Hallinnon virkamies kuitenkin sanoi, että Obama viittasi ajoissa tehtyihin pankkien stressitesteihin ja pankkien pääoman vahvistamiseen. Lisäksi Yhdysvaltain keskuspankki reagoi voimakkaasti heti taantuman alussa.

Obama sanoi eilen varainkeruutilaisuudessa Seattlessa, että Euroopan ahdinko voi vaikuttaa Yhdysvaltojen talouskasvuun. Hänen mukaansa myös bensiinin hinnannousu ja heikot asuntomarkkinat voivat näkyä maan taloudessa.

Obaman mukaan positiivista on kuitenkin se, että Yhdysvallat on selvinnyt myrskystä.

(MTV3 - STT - Reuters)

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.