Mainos

OECD: Eläkerahastot jo toipumassa talouskriisistä

Maailman eläkerahastot ovat vuoden alkupuolella jo osin toipuneet talouskriisin viime vuonna aiheuttamista menetyksistä, OECD arvioi tuoreessa katsauksessaan.

Sen mukaan eläkerahastojen sijoitukset ovat alkuvuonna yltäneet keskimäärin 3,5 prosentin tuottoon. Viime vuoden sijoitustappioiden vuoksi rahastoissa olevien varojen määrä on silti yhä 14 prosenttia pienempi kuin joulukuussa 2007.

OECD-maiden eläkerahastojen pääomat hupenivat viime vuonna noin 5400 miljardilla dollarilla, mutta alkuvuoden sijoitustuotoilla menetyksistä on paikattu jo 1500 miljardia dollaria.

Kehittyvien maiden markkinoilla pörssikurssit ovat nousseet nopeammin, ja osa OECD:n ulkopuolisista maista on jo pääosin paikannut viime vuoden sijoitustappiot. Näin on käynyt esimerkiksi Chilessä, ja Israelin eläkerahastojen varat olivat kesäkuun lopussa jo ylittäneet joulukuun 2007 tason.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.