Mainos

Öljyn hinnassa piikki ylöspäin

Lämmitysöljyn varastojen lasku Yhdysvalloissa vaikuttaa öljyn hintaan myös muualla maailmassa.

Raakaöljyn hinta kallistui eilen tavanomaista rajummin, kun Yhdysvalloissa julkistettiin tietoja lämmitysöljyvarastojen laskusta. Hinta pysytteli lähes samoissa lukemissa tänään Aasian markkinoilla.

Pohjanmeren Brent-öljylaatu kallistui eilen melkein kolme dollaria tynnyriltä, mikä on korkein päivänousu sitten tammikuun 1991. Tänä aamuna Suomen aikaa Brent-tynnyri maksoi hieman alle 42 dollaria. Yhdysvalloissa käytettävällä kevyemmällä öljylaadulla käytiin kauppaa noin 44,40 dollarilla.

Öljyn hinta on kallistunut tämän viikon aikana yli yhdeksän prosenttia, kun maailman suurin öljyntuottaja Saudi-Arabia ilmoitti Opec-maiden päätöksen mukaisista tulevien toimitusten vähentämisestä.

(MTV3-Reuters-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.