Mainos

Olkiluodon voimalan toimittanut ranskalaisyritys vetäytyy ydinrakentamisesta

Ranskalainen ydinvoimayhtiö Areva kertoo perustavansa ydinpolttoaineen myyntiin keskittyvän New Co -tytäryhtiön ja vetäytyvänsä ydinvoimaloiden rakentamisesta.

Suuriin talousvaikeuksiin ajautunut Areva on myymässä ydinvoimalayksikkönsä Ranskan valtion tukemalle EDF:lle. Ranskan valtio on myös Arevan pääomistaja 87 prosentin osuudella. Järjestelyjen jälkeen valtiolla on ainakin 67 prosentin osuus uudesta yhtiöstä.

Talouslehti Financial Times kertoi tiistaina, että suomalainen Teollisuuden Voima (TVO) on huolissaan Ranskan ydinvoimateollisuuden tulevaisuudesta. TVO ja Areva ovat käyneet miljardien eurojen oikeuskiistaa Olkiluodon reaktorin toimituksen myöhästymisestä. TVO:n toimitusjohtajan Jarmo Tanhuan mukaan sopimusriita oli lähellä ratketa hiljattain, mutta neuvottelut katkesivat.

TVO vaatii Arevalta 2,6 miljardia euroa korvauksena Olkiluoto 3:n myöhästymisen aiheuttamista kustannuksista ja menetyksistä. Areva vaatii vastaavasti TVO:lta noin 3,4 miljardin euron korvausta.

Jos yhtiöt eivät keskenään löydä ratkaisua, siirtyy asia välimiesoikeuden ratkottavaksi.

TVO:sta kerrottiin STT:lle, että yhtiö toivoisi asian nousevan esiin, kun Ranskan ja Suomen pääministerit tapaavat Pariisissa. Muutoin asiaa ei haluttu kommentoida. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.