Mainos

Oras ostaa saksalaisen hanatehtaan

MTV3 Uutisten tietojen mukaan Oras ostaa saksalaisen hanatehtaan.

Oras vahvisti, että kyseessä on Hansa, joka on alan johtavia yrityksiä saksankielisessä Euroopassa ja suunnilleen Oraksen kokoinen.

Oraksen oma liikevaihto viime vuonna oli 131,1 miljoonaa euroa. Sillä on omaa henkilöstöä noin 900. Myös Hansan liikevaihto oli viime vuonna noin 130 miljoonaa euroa.

Uusi Oras Group käsittää nyt kaksi omalla alueillaan vahvaa brändiä, Oraksen ja Hansan, Oras kertoi tiedotteessaan. Kauppahintaa ei kerrottu.

Vuonna 1945 perustetun Oraksen pääkonttori on Raumalla. Oraksella on tehtaat sekä Suomessa että Puolassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.