Mainos

Osa Siwoista Tradekalle Elannon ja HOK:n yhdistyessä

Osuuskunta Elannon ja Helsingin Osuuskaupan HOKin edustajistot ottavat tänä iltana kantaa vireillä olevaan yhteistyösuunnitelmaan. Tietoja liittoutumismallista ei edelleenkään haluttu antaa julkisuuteen. Tarjolla on useampia vaihtoehtoja siltä varalta, että edustajistot eivät hyväksy hallintoneuvostojen ensisijaisesti esittämää ratkaisua.

Elanto ja HOK harjoittavat pääasiassa ruokakauppaa pääkaupunkiseudulla. Koska Elannolla on voimassa oleva yhteistyösopimus Tradekan kanssa, Elanto joutuu maksamaan sen ennenaikaisesta purkamisesta Tradekalle. STT:n saamien tietojen mukaan osa Elannon Siwoista siirtyisi Tradekalle. Lisäksi on neuvoteltu Helsingin Kalliossa sijaitsevan hotelli Cumuluksen siirtämisestä Tradakalle. Elannolla on kaksi muuta hotellia Helsingissä.

Elanto ja HOK kertoivat jo ennen pääsisäistä, että liittoutumisneuvottujen tuloksista kerrotaan huomenna. Osapuolet korostivat tänään, että aikataulua ei olla muuttamassa.. Elannon ja Tradekan yhteistyösopimuksen mukaan Elanto hoitaa ruokakauppoja, hotelleita ja ravintoloita pääkaupunkiseudulla, Tradeka muualla maassa. Siwat ovat alle 400 neliön myymälöitä. Elannolla on pääkaupunkiseudulla puolensataa Siwaa. Lisäksi sillä on 4 Maxia ja noin 30 Valintataloa.

Osuuskuntien liittoutumista on yritetty aiemminkin, mutta edustajistojen odotetaan nyt olevan aikaisempaa myötämielisempiä hankkeelle odotettavissa olevan kansainvälisen kilpailun vuoksi.

Aikanaan Osuuskunta Ekaa muodostettaessa Elanto jäi siitä pois edustajistonsa päätöksellä. Kaikki muut alueelliset osuusliikkeet lähtivät mukaan. Eka ajautui konkurssiin, mutta sen ruokakauppa ja ravintolatoiminta siirrettiin Tradekaan. Tradeka on velkasaneerauksessa tämän vuoden loppuun. Osuuskuntien vanhan kahtiajaon peruja Elannolla on vahva vasemmistotausta, kun taas HOKin menneisyys liitetään keskustalais-pellervolaiseen osuustoimintaan.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 22.04.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.