Mainos

Oulun kaupunginjohtaja Stockmann-uutisesta: Imagotappio

Oulu odottaa päätöstä Stockmannin tavaratalon sulkemisesta.

Yhtiö ilmoittaa käynnistävänsä Oulussa yt-neuvottelut, jotka koskevat tavaratalon koko henkilökuntaa. Lopullinen päätös Suomen pohjoisimman Stockmannin tavaratalon kohtalosta tulee huhtikuussa.  

– Tottakai tämä on ikävä asia, jos se todella toteutuu. Toivotaan nyt vielä, että löytyisi ratkaisu, jolla Stockmann voisi jatkaa täällä, Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen sanoo MTV Uutisille

– Stockmann on ollut Oulun keskustan alueella merkittävin toimija ja mikäli se poistuu, niin sillä on erittäin isot palveluvaikutukset ja on se imagotappio myös.

Jos Oulun Stockmann suljetaan, tavaratalosta jää työttömäksi noin 230 ihmistä. 

Pennasen mukaan tämä olisi merkittävä lisä kaupungin työttömyyslukuihin.

– Palvelusektorilla on hankala työllistyä. Toisaalta ensi vuoden aikana täällä avautuu uusi kauppakeskus, joka tulee  työllistämään saman verran, mutta Stockmannin vetovoima on ollut merkityksellinen myös matkailun näkökulmasta. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.