Mainos

Oulussa yt-neuvottelujen lopputulosta osattiin odottaa

Oulussa Nokian yt-neuvottelujen lopputulos oli luottamusmies Mikko Merihaaran mukaan odotettu. Hänen tietoonsa ei ole tullut, että neuvottelujen päättyminen olisi herättänyt vahvoja tunteita.

– Minulle ei ole tullut oikeastaan minkäänlaista kommenttia. Itse olen tyytyväinen, että jotkut toiminnot Oulussa kasvavat. Sitä emme osanneet odottaa, Merihaara sanoo.

Kasvua tulee Merihaaran mukaan esimerkiksi peruspuhelimiin. Hän uskoo, että vähennystarve Oulussa on kolminumeroinen luku.

– Lähemmäksi en osaa veikata.

Oulussa on kaikkiaan noin 1 500 Nokian työntekijää.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.