Mainos

Outokummulta teknologia sinkkitehtaaseen Iraniin

Outokumpu kertoi tänään suunnittelevansa ja toimittavansa teknologian Iranin suurimpaan sinkkitehtaaseen.

Outokumpu logo

Outokumpu toimittaa iranilaiseen sinkkitehtaaseen prosessiteknologian, avainlaitteet, suunnittelun ja projektipalvelut.

Outokumpu tekee yhteishankkeen iranilaisen Kahanrobanin, sveitsiläisruotsalaisen ABB:n ja espanjalaisen TAIM:n kanssa. Outokummun osalta sopimuksen arvo on noin 40 miljoonaa euroa kun kokonaissopimus on arvoltaan noin 200 miljoonaa euroa.

Iran Zinc Production Companyn uusi 100 000 tonnia sinkkiä vuodessa tuottava tehdas käyttää Outokummun suoraliuotusteknologiaa. Tuotantolaitos rakennetaan Zanjanin maakuntaan lähelle Anguranin sinkki- ja lyijykaivosta.

Valmistuessaan tehdas lisää Iranin sinkintuotantokapasiteettia 75 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.