Mainos

Outokummun nikkelikaivos sai taas jatkoaikaa

Nivalassa toimivan nikkelikaivoksen toiminta jatkuu vielä ainakin kaksi vuotta. Kaivoksen toimintaa jatketaan, koska nikkelirikasteen kysyntä ja hintakehitys maailmanmarkkinoilla on ollut hyvä.

Outokumpu jatkaa Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Hituran nikkelikaivoksen toimintaa vuoden 2006 loppuun. Outokumpu ja OMG Harjavalta Nickel ovat tehneet kaivoksen rikasteiden toimitussopimuksen, joka mahdollistaa kaivostoiminnan jatkumisen. Hituran kaivoksen kaivoksenjohtaja Heimo Pöyry kertoo, että jatko on turvattu nikkelin hyvän maailmanmarkkinahinnan myötä.

- Nikkelirikasteista on tällä hetkellä pulaa maailmalla ja me olemme Suomen ainoa varsinainen nikkelikaivos, hän selittää.

Outokumpu on kaavaillut Hituran kaivoksen lopettamista useaan otteeseen. Edellisen kerran lopettamispäätöstä mietittiin tämän vuoden alussa, jolloin lisäaikaa heltisi ensi vuoden loppuun. Massiivisemmat sulkemiskeskustelut kaivoksella käytiin vuonna 2001. Tuolloin aloitettiin koko henkilöstä koskevat yt-neuvottelut nikkelin hinnan rajun laskun takia. Kaivostoimintaa päädyttiin kuitenkin jatkamaan vielä kolmen vuoden ajan.

Hituran kaivos on ollut toiminnassa 35 vuotta. Se tuottaa rikasteita pääasiassa Harjavallan nikkelisulatolle. Kaivos tuottaa vuosittain 650 000 tonnia malmia, josta erotetaan noin 2700 tonnia nikkeliä rikasteisiin. Se työllistää 140 henkilöä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.