Mainos

Outokummun tulos painui tappiolle

Teräsyhtiö Outokummun tulos ennen veroja painui 130 miljoonaa euroa tappiolle huhti-kesäkuussa.

Vielä vuosi sitten yhtiö teki 21 miljoonaa euroa voittoa. Yhtiön liikevaihto laski hitusen viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna.

Vaikeuksia yhtiölle aiheutti erityisesti ruostumattoman teräksen hidastunut kysyntä.

Yhtiö odottaa, että sen operatiivinen tulos on seuraavalla vuosineljänneksellä samalla tai hieman alemmalla tasolla kuin nyt.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.