Mainos

Outokumpu luopuu perusmetallikaivoksista

Outokumpu luopuu perusmetallien kaivostoiminnasta. Yhtiö on valmis myymään enemmistön Pyhäsalmen, Black Swanin ja Taran kaivoksista. Tarassa Irlannissa kaivostoiminta keskeytetään toistaiseksi jo ennen muita ratkaisuja, koska sinkin hinta on niin alhaalla.

Outokummun mukaan kaivostoiminta on hyvin pääomavaltaista ja suhdanneherkkä. Kaivostoiminnan palveluksessa on yhteensä yli 1200 henkilöä seitsemässä maassa. Hituran nikkelikaivoksella on jo aiemmin ilmoitettu yt-neuvottelujen aloittamisesta. Yksi vaihtoehto on kaivoksen sulkeminen.

Outokumpu ilmoitti kaivostoimintaa koskevista suunnitelmista samalla, kun se julkisti tuloksensa heinä-syyskuulta. Tulos heikkeni edellisestä neljänneksestä selvästi ja painui 8 miljoonaa euroa eli 47,5 miljoonaa markkaa tappiolle.

Vielä edellisellä neljänneksellä voittoa syntyi pitkälti päälle puoli miljardia markkaa (90 milj. euroa).

(MTV3-STT)

Outokummun toimitusjohtaja Jyrki Juuselan kommentti (Kymmenen uutiset 01.11.2001)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.