Mainos

Outokumpu ostoksilla omilla osakkeillaan

Outokumpu ostaa itävaltalaisen seoslankayhtiön jäljellä olevan puolikkaan. Kaupan arvo on 3,3 miljoonaa euroa, minkä Outokumpu kuittaa omilla osakkeillaan.

Outokumpu joutui maksamaan sakkoja

Outokumpu ostaa jäljellä olevan puolikkaan itävaltalaisesta seoslankayhtiöstä, josta se jo entuudestaan omistaa toisen puolen. Kaupan arvo on 3,3 miljoonaa euroa, minkä Outokumpu maksaa omilla osakkeillaan.

Outokummun pörssitiedotteen mukaan täysi omistus yhtiössä antaa sille mahdollisuuden kehittää liiketoimintaa entistä voimakkaammin korkeamman lisäarvon tuotteiden suuntaan.

Outokumpu Copperin tytäryhtiö Neumayer GmbH sijaitsee Leobersdorfissa Itävallassa. Viime vuonna Neumayerin liikevaihto oli 11 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on 90 henkilöä. Kauppa on tarkoitus saada päätökseen helmikuun lopussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.