Mainos

Pääekonomisti: "IMF ei voi rahoittaa kaikkia talousongelmia"

Valuuttarahasto IMF ei pysty rahoittamaan kaikkien talousongelmien ratkaisua, arvioi kansainvälisen valuuttarahaston pääekonomisti Olivier Blanchard. Blanchardin mukaan IMF on käyttänyt viimeisen kahden viikon aikana viidenneksen 200 miljardin euron varoistaan muun muassa tukiessaan Islantia, Latviaa, Ukrainaa, Serbiaa ja Pakistania talouskurimuksessa.

Pääekonomisti uskoo myös, että maailman talouden kriisi pahenee edelleen. Blanchardin mukaan taloussuhdanteet lähtevät nousuun vasta vuonna 2010.

Finanz und Wirtschaft -lehden haastattelema Blanchard muistuttaa, että tämänkin jälkeen kestää vuosia ennen kuin tilanne normalisoituu.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.