Mainos

Pääekonomistit: Kreikka huijasi itsensä euroon

Handelsbankenin, OP-Pohjola-ryhmän ja Aktia Pankin pääekonomistien mukaan Kreikka huijasi itsensä euroalueeseen.

Heidän mukaansa nyt on tärkeintä se, että Kreikan talous saataisiin kuntoon ja markkinoiden luottamus palautettua. Ekonomistit eivät usko, että Kreikka irrottautuisi euroalueesta pois.

Aktia Pankin pääekonomisti Timo Tyrväinen on tyrmistynyt Kreikan toimintatavoista. Hänen mukaansa Kreikka petkutti muita EU-maita ja runnoi itsensä euroalueeseen väärin perustein. Kreikka liittyi euroalueeseen 1. tammikuuta 2001.

– Se oli iso vääryys. Huijausta. Petos. Kreikka vääristeli tietoja ja kertoi valheellisia lukuja. Se halusi herrasmieskerhoon, mutta se tuli ilman herrasmiesten käytöstapoja, Tyrväinen tähdentää.

Pitäisikö Kreikka sitten potkia eurosta pois?

– Semmoista mekanismia ei ole olemassa, jotta Kreikka saataisiin eurosta pois. Maastrichtin sopimuksen muuttaminen vaatii kaikkien EU-maiden hyväksynnän, eli myös Kreikan, Tyrväinen perustelee.

– Ja enkä jaksa uskoa, että Kreikka olisi itse valmis luopumaan eurosta. Se olisi viimeinen hyppy kuiluun.

"Ei eurokelpoinen"

OP-Pohjolan pääekonomistin Reijo Heiskasen mukaan Kreikka ei ollut euroalueeseen liittyessäänkään eurokelpoinen.

– Se oli niin sanotusti hyväksytty huijaus. Kreikka viritti lukujaan, Heiskanen kertoo.

Hänen mukaansa on "hyvin teoreettista", että Kreikka luopuisi eurosta ja siirtyisi takaisin drakman käyttöön.

– Jos Kreikka luopuu eurosta, olisi sen hyvin vaikea palata euron käyttöön. En usko näin tapahtuvan oman elinikäni aikana, Heiskanen toteaa.

Handelsbankenin pääekonomistin Tiina Heleniuksen mukaan Kreikka pääsi euroalueeseen poliittisin perusteluin. Myöskään hän ei usko, että Kreikka potkittaisiin euroalueesta pois.

– En usko, että se on mahdollista. Irrottautuminen voisi luoda epävakautta rahoitusmarkkinoille. Tärkeintä on nyt keskittyä saamaan Kreikan talous kuntoon, Helenius toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.