Mainos

Pääluottamusmies ennakoi Nokian yt-neuvotteluja jo vuosi sitten

Nokia Networksin Tampereen-yksikön pääluottamusmies Jari Nummikoski ennakoi jo noin vuosi sitten mahdollisia yt-neuvotteluja. 

Nummikoski sanoi Nokian ja Alcatel-Lucentin yhdistymispäätöksen aikaan viime huhtikuussa, että kahden yhtiön päällekkäisten toimintojen karsiminen voi johtaa henkilöstön vähentämisiin.

– Jossain vaiheessa tietysti katsotaan kahden yhtiön synergioita ja yt-rumba voi alkaa. Siitä ei vielä tiedä, millä tavalla se Suomessa näkyy, Nummikoski sanoi tuolloin. 

Lisäksi Nummikoski sanoi vuosi sitten haastattelussa, että byrokratiaan menee ainakin vuosi, ennen kuin yhdistyminen etenee konkreettisesti. 

– Sen jälkeen vasta katsotaan, mitkä ovat päällekkäisiä toimintoja ja mitkä eivät. Joka tapauksessa päällekkäisiä toimintoja on jonkun verran, mikä tarkoittaa sitä, että henkilöstöä tullaan varmaankin jossain vaiheessa vähentämään. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.