Mainos

Päästöt kasvoivat viime vuonna lähes viidenneksen

Päästöt ovat kasvaneet vuosittain keskimäärin 10 prosenttia viiden viime vuoden aikana.Päästöjen kasvu on tullut pääosin energiateollisuudesta ja liikenteestä.

Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat nousseet viime vuonna 16 prosenttia suuremmiksi kuin edellisenä vuonna.

Tilastokeskuksen mukaan päästöjen kasvuun vaikutti Pohjoismaiden heikko vesivoimatilanne, jonka vuoksi energiantuotannossa jouduttiin käyttämään tavallista enemmän hiili- ja turvevoimaa.

Myös edellisen vuoden alhaiset vertailuluvut vaikuttivat korkeaan nousuprosenttiin. Tuolloin hiilidioksidipäästöjä piti kurissa muun muassa metsäteollisuuden työtaistelu.

Päästöt vaihtelevat vuosittain voimakkaasti sen mukaan, millä energialähteellä sähköä tuotetaan. Kun Norjassa ja Ruotsissa on hyvä vesivuosi, Suomessa voidaan pitää kiinni paljon päästöjä tuottavia hiililauhdevoimaloita.

Tilastokeskuksen mukaan päästöjen kehityssuunta on kuitenkin nouseva. Päästöt ovat kasvaneet vuosittain keskimäärin 10 prosenttia viiden viime vuoden aikana.

Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat viime vuonna 13 prosenttia suuremmat kuin Kioton ilmastosopimuksen lähtötaso, joka on vuosi 1990. Päästöjen kasvu on tullut pääasiassa energiateollisuudesta ja liikenteestä. Sen sijaan muun muassa teollisuuden, maatalouden ja jätehuollon päästöt ovat vähentyneet merkittävästi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.