Mainos

Päätöstä Soneran toimitusjohtajasta odotetaan yhä

Henkilöstöleikkauksista tänään päättänyt Soneran hallitus ei kokouksessaan valinnut teleyhtiölle uutta toimitusjohtajaa. Päätöstä odotetaan lähipäivinä, sillä hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka on lupaillut uuden toimitusjohtajan olevan selvillä tämän kuun aikana.

Analyytikkopiireissä Soneran vetäjän paikalle on istutettu entistä Raision ja Nokian Renkaiden toimitusjohtajaa Lasse Kurkilahtea, Telian entistä johtajaa Lars Bergiä sekä Elcoteqin toimitusjohtajan paikan jättänyttä Tuomo Lähdesmäkeä. Torstain Helsingin Sanomien mukaan vahvoilla ovat olleet myös Alma Median toimitusjohtaja Matti Packale'n sekä Amerin toimitusjohtaja Roger Talermo, joka ei kuitenkaan ole tehtävään halunnut.

Aiempi toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander lähti Sonerasta viime kuun lopussa. Puheenjohtaja Hintikka ilmoitti Relanderin eron yhteydessä pestille haettavan enemmänkin perinteistä ammattijohtajaa kuin toimialaosaajaa. Hintikka arvioi myös, että toimitusjohtaja olisi muualta kuin Suomesta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan analyytikkopiireissä on kuitenkin viime aikoina arveltu, että valittava on suomalainen, jolla on paitsi näyttöä yritystensaneeraamisesta myös poliittista kanttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.