Mainos

Palkankorotuksista vain murto-osa työntekijän taskuun

Tämän kevään palkankorotusten työnantajille aiheuttamista kustannuksista vain vajaa kolmannes päätyy työntekijän taskuun, laskee Veronmaksajain keskusliitto. Esimerkiksi: Jos palkansaajalle halutaan taata 6000 markkaa kuussa puhtaana käteen, työnantajan kuukausikustannus on yli 15 000 markkaa (kuva).

Liiton tuoreen tutkimuksen mukaan myös valtaosa lamavuosien aiheuttamasta verokiilan noususta on edelleen purkamatta. Työnantajan ja työntekijän väliin lyöty korkea verokiila ei innosta sen enempää työllistämään kuin työllistymään.

Tänä vuonna tuloverotuksen ja työvoimakustannusten muodostama kiila on hieman viimevuotista kapeampi, koska tulovero kevenee ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksu alenee.

Nyt työnantajan maksamasta kokonaiskustannuksesta kilahtaa työntekijän taskuun keskimäärin runsaat 39 prosenttia. Loput yli 60 prosenttia hupenevat veroihin ja työnantajamaksuihin.

-Tämän kevään palkankorotuksista 70 prosenttia menee julkiselle sektorille ja vain kolmekymmentä prosenttia jää itse palkansaajan ostovoimaan eli verottomaan kulutukseen, sanoo tutkija Elisa Riihimäki Veronmaksajista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.