Mainos

Palkansaajien ostovoima kasvaa odotuksia nopeammin

Palkansaajien ostovoima on kohentunut viime vuonna paljon enemmän kuin tulosopimusta tehtäessä arvioitiin, ja sama meno jatkunee tänäkin vuonna. Kasvu oli viime vuonna 3,5 prosenttia ja yltänee tänä vuonna runsaaseen 4 prosenttiin.

Keskiansioiden nousun lisäksi ostovoimaa ovat kasvattaneet veronkevennykset ja kuluttajahintojen verkkainen nousuvauhti.

Samaan aikaan kokonaistaloudellinen kehitys on jäänyt arvioitua heikommaksi ja kokonaistuotanto on kasvanut pääosin yksityisen kulutuksen varassa, arvioidaan tulopoliittisen selvitystoimikunnan raportissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.