Mainos

Palkansaajien tutkimuslaitos nosti kasvuennustetta

Tänään julkistetussa arviossa kokonaistuotannon uskotaan yltävän 3,3 prosentin kasvuun.

Palkansaajien tutkimuslaitos odottaa Suomen kokonaistuotannon yltävän tänä vuonna 3,3 prosentin kasvuun. Tänään julkistettu arvio on 0,3 prosenttiyksikköä optimistisempi kuin tutkimuslaitoksen edellinen ennuste, joka tehtiin maaliskuussa.

Myös vuoden 2005 talouskasvun ennustetta on tarkistettu hieman ylöspäin 3,6 prosenttiin. Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan kasvua vauhdittaa erityisesti teollisuustuotannon, viennin ja investointien ripeytyminen. Myös yksityisen kulutuksen odotetaan jatkuvan vahvana.

Ensi vuonna tutkimuslaitos ennakoi myös työllisyyden paranevan selvästi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.