Mainos

Palkkaverotus keveni viime vuonna

Suomen palkkatulon verotus oli vertailun mukaan OECD-maiden kahdeksanneksi kirein.

Suomen palkkaverotus keveni Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n tekemän selvityksen mukaan viime vuonna 0,8 prosenttiyksikköä.

Tuloverojen ja sosiaaliturvamaksujen osuus suomalaisen keskivertoteollisuustyöntekijän palkasta laski tänään julkistettujen tietojen mukaan 30,3 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 31,1 prosenttia.

Palkkatulon verotus oli Suomessa vertailun mukaan OECD-maiden kahdeksanneksi kirein vuonna 2004. Teollisuustyöntekijän vuosiansio puolestaan oli ostovoimaan perustuvan palkkavertailun mukaan teollisuusmaiden 15:nneksi korkein.

Työnantajamaksut mukaan luettuna Suomen kokonaistyövoimakustannukset olivat OECD:n kymmenenneksi korkeimmat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.