Mainos

Palvelujen tuonti kasvoi rivakasti viime vuonna

Palvelujen viennissä ja tuonnissa tärkein kauppakumppani oli viime vuonna Ruotsi.

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisyritysten palvelujen vienti kasvoi viime vuonna yli 17 prosenttia ja tuonti 35 prosenttia edellisvuodesta.

Palvelujen viennin arvo oli yli 9,7 miljardia euroa ja tuonnin yli 5,8 miljardia euroa.

Palveluiden viennissä ja tuonnissa Suomen tärkein kauppakumppani oli Ruotsi. Länsinaapuriin vietiin palveluja 850 miljoonalla eurolla. Vienti Ruotsiin kasvoi kolmanneksen edellisestä vuodesta. Merkittävintä kasvu oli rakentamis- ja tietotekniikkapalvelujen viennissä.

Myös tuonnin puolella tärkein kauppakumppani oli Ruotsi, josta ostettiin palveluja 900 miljoonalla eurolla. Seuraavaksi eniten palveluja ostettiin viime vuonna Britanniasta, vajaan 800 miljoonan euron arvosta.

(MTV3-STT-Tilastokeskus)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.