Mainos

Palveluyritykset palkkaavat aiempaa vähemmän

Talouden epävarmuudesta huolimatta palveluyritykset palkkaavat tänä vuonna lisää väkeä. Uusia työntekijöitä otetaan kuitenkin tuntuvasti vähemmän kuin aiempina vuosina.

Palvelutyönantajien (PT) tuoreen selvityksen mukaan PT:n jäsenyrityksiin syntyy tänä vuonna noin 2200 uutta työpaikkaa ja kaikkiin yksityisiin palveluyrityksiin runsaat 3500 työpaikkaa. Parina aiempana vuonna uusien työpaikkojen määrä on ollut moninkertainen tähän vuoteen nähden.

Työvoiman tarve vaihtelee suuresti eri puolilla Suomea. Synkin tilanne on Itä-Suomessa, mutta myös Uudellamaalla työllisyyden kasvu hiipuu. Itä-Suomen työllisyystilanteen helpottamiseksi johtaja Markku Koponen Palvelutyönantajista ehdottaa Kela-maksun poistamista Itä- ja Pohjois-Suomessa.

-Kela-maksun poistaminen edistäisi työpaikkojen syntymistä. Toimenpiteen bruttokustannukset valtiolle olisivat noin 240 miljoonaa euroa, mutta työllisyyden parantuminen toisi valtaosan veromarkkoina takaisin, Koponen toteaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.