Mainos

Pankkien liikevoitto lähes 13 miljardia

Suomalaisten pankkien kannattavuus oli Rahoitustarkastuksen mukaan hyvä myös viime vuonna. Pankkien yhteenlaskettu liikevoitto nousi Ratan tekemän selvityksen mukaan 12,9 miljardiin markkaan, kun se vuotta aiemmin oli 11,8 miljardia.

Tonnit talteen

Pankkien luotonannon nopea kasvu jatkui edelleen viime vuonna. Pankkien luottokanta kasvoi Rahoitustarkastuksen katsauksen mukaan viime vuonna 11 prosenttia eli yhtä nopeasti kuin vuotta aiemmin. Luottokanta nousi vuoden lopussa 417,8 miljardiin markkaan, kun se vuotta aiemmin oli 377,1 miljardia. Lainamarkkinoita hallitsevien kolmen suurpankin markkinaosuus laski viime vuonna kaksi prosenttiyksikköä. Niiden hallussa oli vuoden lopussa edelleen 86,6 prosenttia luottomarkkinoista.

Ulkomaiset pankit kasvattivat pientä markkinaosuuttaan Suomessa 1,6 prosenttiyksikköä. Se nousi joulukuun lopussa 4,4 prosenttiin. Merita ja Leonia menettivät viime vuonna hieman markkinaosuuttaan, mutta osuuspankit kasvattivat sitä. Meritan markkinaosuus oli vuoden lopussa 41,0 prosenttia, osuuspankkien yhteenliittymän 26,1 ja Leonian 19,5 prosenttia. Säästöpankkien markkinaosuus nousi 5,3 prosenttiin ja paikallisosuuspankkien pysyi 1,9 prosenttina. Ålandsbankenilla oli markkinoista 1,4 ja Mandatumilla 0,3 prosenttia.

Talletuksissakin kasvua

Pankkien talletukset nousivat viime vuoden lopussa 342,4 miljardiin markkaan. Talletukset kasvoivat 17,7 miljardia markkaa, kun luotonanto samaan aikaan kasvoi 40,7 miljardia. Vaikka rahastosäästämisen suosio kasvoikin, ei varsinaista varallisuuden siirtymää talletuksista rahastoihin Ratan mukaan tapahtunut. Kolmen suuren pankin markkinaosuus talletuksista laski viime vuonna 86,5 prosentista 85,3 prosenttiin. Ulkomaisten pankkien sivukonttorien markkinaosuus talletuksista laski 1,9 prosentista 1,8 prosenttiin. Niiden talletukset olivat joulukuun lopussa 6,1 miljardia markkaa, kun ne vuotta aiemmin olivat 6,0 miljardia.

Meritalla oli viime vuoden lopussa talletuksia 140,6 miljardia markkaa, osuuspankkien yhteenliittymällä 97,7 miljardia ja Leonialla 53,9 miljardia markkaa. Säästöpankeissa talletuksia oli 26,2 miljardia ja paikallisosuuspankeissa 9,2 miljardia markkaa.

Vaikka pankkien liikevoitto kasvoikin, heikkeni niiden kannattavuus hieman oman pääoman tuotolla mitattuina. Tämä johtui siitä, että pankkien pääomat kasvoivat viime vuonna. Niiden oman pääoman tuotto oli viime vuonna 20 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 22 prosenttia.

Pankkien rahoituskate supistui viime vuonna 0,4 miljardia markkaa. Se laski 19,0 miljardista 18,6 miljardiin markkaan. Niiden palkkiotuotot nousivat 7,0 miljardista 7,7 miljardiin markkaan, mutta arvopaperi- ja valuuttatoiminnan kate laski 2,3 miljardista 0,8 miljardiin markkaan. Muita tuottoja kertyi 4,3 miljardia markkaa eli 0,2 miljardia enemmän kuin edellisvuonna. Luotto- ja takaustappiot laskivat 1,4 miljardista 0,3 miljardiin markkaan.

Rahoituskatteen supistuminen johtui mm. pankkien korkomarginaalin kaventumisesta. Tammikuussa otto- ja antolainauskorkojen välinen ero oli 3,8 prosenttia. Se kapeni jatkuvasti alkusyksyyn saakka ja oli kapeimmillaan syyskuussa 3,3 prosenttiyksikköä. Lainakorkojen nousu syksyllä nosti marginaalin vuoden lopussa 3,5 prosenttiyksikköön.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.