Mainos

Pankkien luottotappiot jäivät alkuvuonna pieniksi

Pankkien järjestämättömien saamisten määrän lasku näyttää jatkuvan. Rahoitustarkastuksen tänään julkistaman katsauksen mukaan pankkien luottotappiot pysyivät alkuvuonna vähäisinä, vaikka luottokannan kasvu kiihtyi alhaisen korkotason vauhdittamana. Pankkien järjestämättömien saamisten määrä laski heinäkuun lopussa 580 miljoonaan euroon. Luottotappioita pankit kirjasivat Rahoitustarkastuksen katsauksen mukaan tammi-heinäkuussa yhteensä 82 miljoonaa euroa.

Korkotason lasku painoi pankkien korkomarginaalit alkuvuonna ennätyksellisen kapeiksi. Kesäkuun lopussa marginaali laski 2,72 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 3,39 prosenttia. Marginaali tuskin levenee tämän vuoden aikana, sillä korkotason ennakoidaan pysyvän alhaisena ensi vuoden alkupuolella.

Pankkisektorin vakavaraisuus nousi kesäkuun lopussa 17 prosenttiin viime vuoden lopun 11,7 prosentista. Vakavaraisuutta kohensivat Nordean yritysjärjestelyt.

Talletuspankkien tuloriski kasvoi hieman alkuvuonna. Viime vuoden lopun 13,1 prosentista se nousi kesäkuun lopussa 14,3 prosenttiin eli noin 316 miljoonaan euroon. Investointiriski nousi -1,56 prosenttiin, kun se joulukuun lopussa oli -0,47 prosenttia. Riskiosoitin mittaa sitä, miten paljon korkotason yhden prosentin nousu tai lasku vaikuttaisi vuositasolla pankkien rahoituskatteeseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.