Mainos

Paperimies Pekka Laaksonen siirtyy Valion ruoriin

Metsäyhtiö Stora Ensosta siirtyvä Pekka Laaksonen on jo kolmas Valion toimitusjohtaja tällä vuosikymmenellä. Hänen edeltäjänsä erosivat näkemyserojen vuoksi.

Meijeriyhtiö Valio saa uuden toimitusjohtajan metsäyhtiö Stora Ensosta. Toimitusjohtajan tuoliin istuu elokuun puolessavälissä Pekka Laaksonen, 50, joka tällä haavaa toimii Stora Enson hienopaperidivisioonan johtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä.

Laaksosella on takanaan lähes 30 vuotta kestänyt ura Stora Ensossa ja sen edeltäjässä Enso-Gutzeitissa. Hän on työskennellyt yhtiön palveluksessa sekä Saksassa että Suomessa. Valioon Laaksonen korostaa tulevansa yleisjohtajaksi, jonka tavoitteena on edistää valiolaisten maidontuottajien elinkeinoa.

- Omistajanäkökulmasta ei ole kuin yksi perusarvo, joka tällä yrityksellä on, ja se on valiolaisten elinkeinon edistäminen. Kaikki, mikä edistää tätä, kuuluu minun toimenkuvaani, Laaksonen linjasi nimityksensä julkistamistilaisuudessa Helsingissä.

Heti nimityksensä jälkeen Laaksonen ei arvioinut, mihin suuntaan Valiota vastaisuudessa viedään. Valio kiinnosti häntä kuitenkin innovatiivisen tutkimuksensa ja luotettavan laatunsa vuoksi.

- Valio on kokoaan suurempi yritys maailmanlaajuisesti, ja lisäksi Valio on yksi Suomen arvostetuimmista elintarvikebrändeistä.

Haussa pitkäaikainen johtaja

Laaksosta pidettiin yhtenä mahdollisena Jukka Härmälän seuraajaehdokkaana Stora Enson johtoon, mutta tehtävään valittiin Jouko Karvinen. Valioon siirtymisen pontimena Laaksonen kertoi olleen muun muassa yhtiön omistuspohjan eli sen, että Valion omistavat maidontuottajat osuuskuntiensa kautta.

- Olen ollut pitkään valtionyhtiössä töissä ja pitkään pörssiyhtiössä töissä, ja minun mielestäni pörssi on erinomainen renki mutta mahdottoman huono isäntä. Täällä isäntä on totisesti aito isäntä. Omistuspohja antaa turvallisuutta kehittää toimintaa pitkäjänteisesti, hän arvioi.

Laaksonen on tällä vuosikymmenellä jo kolmas Valion toimitusjohtajaksi valittu. Hänen edeltäjänsä Harry Salonaho ja Olavi Kuusela joutuivat kumpikin lähtemään muutaman vuoden jälkeen näkemyserojen vuoksi.

Nyt yhtiöön haluttiin Valion mukaan pidempiaikainen johtaja, joka johtaisi ja kehittäisi konsernia nykyisen strategian pohjalta. Yhtiön tavoitteena on muun muassa pitää yllä vahvaa brändiä sekä satsata tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

- Valittavalla piti olla kokemusta nimenomaan konsernijohtamisesta. Pekka Laaksonen on myös hyvä henkilöjohtaja ja ymmärtää Valion toimintakulttuurin, jossa kannattavan toiminnan kehittäminen on tärkeintä, ei kasvu millä hinnalla hyvänsä, Valion hallituksen puheenjohtaja Antti Rauhamaa perusteli valintaa.

Laaksonen on Stora Enson palveluksessa elokuuhun. Metsäyhtiö tiedottaa Laaksosen seuraajasta myöhemmin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.