Mainos

Paperitehtaiden sulkemiset iskevät laajalle

Vaikutukset ovat erityisen suuria Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa elinkeinorakenne pohjautuu pitkälti metsäteollisuuteen.Tehtaiden sulkemisilla on laajoja välillisiä vaikutuksia

Tehtaiden lopettamiset ja pitkät seisokit iskevät suoraan metsäteollisuuden työntekijöihin, mutta myös välilliset vaikutukset näkyvät laajalti metsäteollisuuspaikkakunnilla.

Viimeisimmät kovat iskut saivat maanantaina UPM:n Kajaanin ja Luumäen tehtaat. Aiemmin tänä syksynä Stora Enso kertoi lakkauttavansa tehtaat Kemijärvellä ja Summassa. Myös M-real on ilmoittanut supistuksista.

Etlatiedon toimitusjohtajan Pekka Ylä-Anttilan mukaan vaikutukset ovat erityisen suuria Itä- ja Pohjois-Suomessa, joissa elinkeinorakenne pohjautuu pitkälti metsäteollisuuteen. Mitään tarkkoja lukuja ei kuitenkaan ole laskettu.

Periaatteessa tehtaiden lopettamiset iskevät irtisanottavien työntekijöiden jälkeen seuraavaksi metsänomistajien tuloihin, sillä puun käyttö vähentyy. Tällä hetkellä tuonnin supistuminen Venäjältä lisää kuitenkin kotimaisen puun kysyntää ja pitää puun hintaa korkealla. Metsäkoneurakoitsijoilla ja kuorma-autoilijoilla on sama tilanne kuin metsänomistajilla.

Paperikoneiden sulkemiset johtavat myös kuljetusten vähentymiseen tehtailta satamiin ja niistä eteenpäin.

Metsäteollisuuden työntekijöiden, metsänomistajien, urakoitsijoiden ja kuorma-autoilijoiden tulojen putoamisella on laajoja vaikutuksia palveluihin. Ihmiset alkavat pian sopeuttaa kulutustaan, vaikka ansiosidonnaiset työttömyyspäivärahat juoksevat pitkään.

Vaikutukset kauppojen ja palveluyritysten tuloissa alkavat näkyä vähitellen. Kodinkoneiden tai vastaavien ei-välttämättömien hyödykkeiden myynnin heikkeneminen voi olla nopeatakin, Ylä-Anttila arvioi.

Omaisuusarvojen putoamisella on suuri paikkakuntakohtainen vaikutus. Jos töitä ei ole tarjolla, asuntojen ja jopa kesämökkien hinnat alentuvat.

Tulojen yleinen heikentyminen johtaa kuntatalouden vaikeuksiin, sillä kunnallisverotuotot laskevat. Valtio menettää puolestaan arvonlisäveroja ja muita kulutukseen kohdistuvia verotuloja, mutta niiden vaikutus jää selvästi kunnallisverojen menettämistä vähäisemmäksi.

Kapeat ammattikuvat ongelma työllistymisessä

Ylä-Anttilan mukaan tilanne on sitä helpompi, mitä etelämpänä leikkausten kohteeksi joutunut paikkakunta sijaitsee. Etelä-Suomessa on tällä hetkellä avoimia työpaikkoja poikkeuksellisen paljon. Elinkeinorakenne on etelässä monipuolisempi kuin esimerkiksi Kemijärvellä tai Kajaanissa.

Ongelmana metsäteollisuudessa on myös se, että työntekijöillä on yleensä koulutus vain omaan ammattiin. Työtehtävät ovat hyvin tarkoin määriteltyjä, ja ammattikuvat ovat kapeita alan sisälläkin.

Näin ollen metsäteollisuuden työntekijöiden on huomattavasti vaikeampi löytää töitä oman alansa ulkopuolelta kuin monissa muissa ammateissa, Ylä-Anttila arvioi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.