Mainos

Patria toimittaa taisteluajoneuvoja Etelä-Afrikkaan

Ensimmäiset ajoneuvot valmistetaan Suomessa, sitten tuotanto siirretään vaiheittain Etelä-Afrikkaan.

Patria Oyj toimittaa Etelä-Afrikan asevoimille 264 panssaroitua AMV-ajoneuvoa. Ensimmäiset ajoneuvot valmistetaan Suomessa, sitten tuotanto siirretään vaiheittain Etelä-Afrikkaan.

- Tämä on kautta historian Patrian toiseksi suurin yksittäinen ajoneuvokauppa. Oleellista on myös se, että nyt on saatu pää auki aivan uuteen maanosaan, kertoo toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi.

Tarkkaa kauppahintaa ei julkisteta, mutta Wiitakorven mukaan kyse on sadoista miljoonista euroista. Ensimmäiset Etelä-Afrikkaan menevät taisteluajoneuvojen alustat valmistetaan Patrian Hämeenlinnan tehtaalla ensi vuonna.

Patria teki Puolaan 690 taisteluajoneuvon kaupat vuonna 2003. Niistä reilut sata valmistettiin Suomessa ja loput Puolassa. Samaa mallia noudatetaan Wiitakorven mukaan myös hiljattain Slovenian kanssa tehdyssä taisteluajoneuvokaupassa.

Etelä-Afrikassa paikallinen puolustusvälinevalmistaja Denel Land Systems tekee ajoneuvojen tornit. Sopimus allekirjoitettiin tänään maan puolustusministeriön hankintaorganisaation kanssa.

Wiitakorven mukaan pääosa ajoneuvoista tehdään Etelä-Afrikassa. Sitä, miten suuret työllisyysvaikutukset ovat Suomessa, ei vielä pystytä tarkoin arvioimaan.

Etelä-Afrikan asevoimille on tilattu taisteluajoneuvoista viittä eri versiota, jotka on räätälöity tilaajalle sopiviksi. Ajoneuvot valmistetaan kahdeksan vuoden aikana.

- Olemme onnistuneet kehittämään heidän tarpeidensa mukaiset suojausratkaisut, kertoo Wiitakorpi.

Puolustus- ja ilmailuteollisuuskonserni Patria aloitti AMV-taisteluajoneuvojensa sarjatuotannon vuonna 2004. Yhtiön mukaan se on omassa kokoluokassaan teknologisesti kehittynein.

Suomen valtio omistaa runsaat 70 prosenttia Patriasta. Toinen omistaja on European Aeronautic Defence and Space Company. Tuotantoyksiköt sijaitsevat Tampereella, Nokialla, Jämsässä, Lapualla, Hämeenlinnassa ja Vammalassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.