Mainos

Patrialle uusi tehdas Hämeenlinnan tuella

Hämeenlinna varautuu rakentamaan uuden tehtaan Patria Vehiclesille, joka ei selviä suuresta Puolan-tilauksestaan ilman lisätiloja.

Kaupunginhallitus päätti tänään esittää valtuustolle, että rakentamisesta vastaisi kaupungin kiinteistöyhtiö ja että kaupunki tukisi hanketta enintään kuuden miljoonan euron omavelkaisella takauksella.

Uudisrakennus tulee Patrian muiden tilojen yhteyteen Käikälän kaupunginosaan. Samanlaisella järjestelyllä yhtiö sai uudet toimistotilat viime vuonna.

Rakennushanketta kiirehditään jo tälle keväälle, sillä Puolasta tullut 690 panssariajoneuvon tilaus on enemmän kuin kaksinkertaistanut tilauskannan. Noin 3 500 neliön tehdasta tarvitaan vuoden kuluttua.

Uusia työpaikkoja on luvassa noin 30, minkä jälkeen Patrian palkkalistoilla on Hämeenlinnassa noin 400 henkeä. Vielä vuonna 1997 määrä oli selvästi alle 200.

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto saa myöhemmin yksityiskohtaisen esityksen takausjärjestelyistä. Patria on tekemässä tehtaasta 15 vuoden vuokrasopimuksen. Sille tulee oikeus lunastaa tilat omakseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.