Mainos

Paulig myy Columbus-kauppakeskuksen

Helsingin Vuosaaressa toimivan kauppakeskuksen myynti oli viime vuonna 65 miljoonaa euroa.

Kahvinpaahtaja ja mausteyhtiö Paulig myy Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan kauppakeskus Columbuksen. Ostajaksi löytyi kiinteistösijoitusyhtiö Citycon, joka kaupan toteuduttua omistaa Suomessa parikymmentä kauppakeskusta.

Paulig Oy:n toimitusjohtaja Rauno Paajanen kertoo, että myyntiajankohta oli nyt Pauligin kannalta sopiva. Paulig valmistelee uuden paahtimon rakentamista Vuosaareen, josta yhtiö on ostanut tontin. Columbuksesta Paulig kuittaa sen verran nettosaatavia, että niillä se pystyy rahoittamaan uuden paahtimorakennuksen.

Citycon maksaa Columbuksesta velattomana 80 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Petri Olkinuora sanoo, että Citycon maksaa kaupan käteisellä.

Columbuksen viime vuoden myynti oli yhteensä 65 miljoonaa euroa. Kauppakeskuksessa on kuutisenkymmentä vuokralaista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.