Mainos

Penttilä jättää Stockmannin: Koko urani vaikein vuosi

Stockmannin jättävä Hannu Penttilä sanoo, että tämä vuosi on ollut hänen 36-vuotisen uransa raskain.

– Syy on se, että tilanne kotimarkkinoilla on niin huono. Suomalaiset kuluttajat ovat vetäneet jarrut kiinni, Penttilä sanoo.
Stockmannia 13 vuotta johtaneen Penttilän piti jäädä eläkkeelle vasta vuodenvaihteessa, mutta pitkä ura päättyikin yllättäen jo tänään.
Penttilän mukaan hänestä tuli rampa ankka, joka ei voinut enää päättää yhtiön tulevista muutoksista.

Penttilä sanoo, että hän ei saanut potkuja eikä työntöä pois ollut.
– Tämä on yhdessä sovittu asia ja päätös siitä, että jään pois jo tässä vaiheessa, oli minun, Penttilä sanoo.
Penttilä vaikuttaa pettyneeltä maan hallitukseen. Hänpatistaa Stubbin hallitusta rakenneuudistuksiin, sillä nykymeno johtaa kuluttajien ostovoiman putoamiseen.
– Valtiovallan on syytä viedä loppuun rakenneuudistukset ja sitä kautta saada pelivaraa niin, ettei kuluttajia tarvitse enää kurittaa.

Penttilä arvioi, että poliitikot ovat parin viime vuoden aikana unohtaneet kotimarkkinat. Huomenna alkavassa budjettiriihessä ei hänen mielestään ole enää varaa kiristää kuluttajien verotaakkaa.
– Näyttää siltä, että veroja kuitenkin jälleen nostetaan, Penttilä pelkää.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.