Mainos

Perlos aloittaa yt-neuvottelut

Perlos haluaa parantaa Kontionlahden tehtaansa kannattavuutta vähentämällä työvoimaa noin 70 henkilöllä.

Perlos aloittaa yt-neuvottelut Kontionlahden tehtaalla Pohjois-Karjalassa.

Ennusteet yhtiön lääketeollisuutta palvelevien Kontiolahden-tehtaiden loppuvuoden tuotantomääristä ovat alentuneet, ja tehtaan henkilöstömäärä on liian suuri vallitsevaan tilanteeseen nähden, yhtiöstä kerrotaan. Vähennystarpeeksi arvioidaan noin 70 henkilöä, kun tehdas työllistää lähes 400 henkilöä.

Näkymien heikentymisen vuoksi Perlos alentaa lisäksi lääketeollisuus-liiketoimintaryhmän liikevaihdon kasvuennustettaan kuluvalle vuodelle aiemmasta noin 10 prosentista. Nykyarvion mukaan ryhmän liikevaihto jää vuonna 2003 samalle tasolle kuin vuonna 2002.
Kannattavuuden osalta koko Perlos-konsernin kuluvan vuoden näkymät eivät ole muuttuneet. Osakekohtaisen tuloksen ennakoidaan yhä paranevan viime vuodesta.

Lääketeollisuus-liiketoimintaryhmä muodosti noin 12 prosenttia koko Perlos-konsernin liikevaihdosta kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Kesäkuun 2003 lopussa Perlos työllisti noin 4 500 henkilöä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.