Mainos

Petersson jättää TeliaSoneran hallituksen keväällä

TeliaSoneran hallituksen varapuheenjohtaja Lars-Eric Petersson ei aio jatkaa tehtävässä enää ensi kevään yhtiökokouksen jälkeen. Petersson ilmoitti tänään TeliaSoneran hallituksen puheenjohtajalle Tapio Hintikalle ja Ruotsin elinkeinoministerille Leif Pagrotskylle, että hän luopuu uudelleenvalinnasta hallitukseen.

Petersson perustelee päätöstään sillä, että Telian hallitus on nyt vastannut niihin haasteisiin, jotka sille hänen puheenjohtajakautensa alkaessa asetettiin. -Kun toimeksianto näiltä osin on nyt täytetty ja uutta yhtiötä rakennetaan, koen tilanteen omalta osaltani luonnollisena ajankohtana myös hallitustehtävästä luopumiselle, Petersson kirjoittaa Pagrotskylle lähettämässään viestissä.

Peterssonin ja Hintikan muodostama kaksihenkinen nimitysvaliokunta teki aiemmin tänä syksynä kovan kiistan synnyttäneen esityksen Telian toimitusjohtajan Anders Igelin valinnasta uuden TeliaSoneran hallitukseen. Igel luopui paikasta Suomen hallituksen katsottua, että Igelin nimitys oli vastoin Suomen ja Ruotsin välistä osakassopimusta.

Rune Nyberg TeliaSoneran henkilöstöjohtajaksi

TeliaSoneran henkilöstöjohtajaksi on nimitetty Rune Nyberg (53). Hän siirtyy tehtävään Sandvikista, jossa on toiminut henkilöstöjohtajana vuodesta 1996. Lars Härenstam, Telian aiempi henkilöstöjohtaja on nimitetty henkilöstöjohtajaksi Coop Nordeniin.

(MTV3-STT-Kauppalehti)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.