Mainos

Peugeotilta jo toinen tulosvaroitus

Euroopan toiseksi suurin autovalmistaja Peugeot antoi tänään jo toisen tulosvaroituksen kolmen kuukauden sisällä. Ranskalaisyhtiön tuloksentekokykyä rasittaa euron vahvistuminen. Myöskään autojen myynti ei ole vetänyt odotetusti. Erityisesti ranskalaiset ovat olleet auto-ostoissaan varovaisia.

Peugeot laskee euron vahvistumisen lohkaisevan yhtiön koko vuoden voitosta noin 600 miljoonaa euroa. Syyskuun loppuun mennessä yhtiö oli koonnut liikevaihtoa hieman päälle 40 miljardia euroa. Se on aavistuksen vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Autoja myytiin hieman aikaisempaa enemmän eli hinta jousti. Peugeot ennakoi koko vuoden liikevoiton jäävän 2,1 miljardiin euroon. Aiemmin voittoarvio oli 3,0-3,1 miljardia euroa. Alaa seuraavat analyytikot pitivät yhtiön aikaisempaa arviota liian optimistisena.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.