Mainos

Pikavippi voi käydä yllättävän kalliiksi – kuluissa yhä hurjia eroja

Pikavippien eli virallisemmin pienlainojen kustannukset voivat edelleen olla hyvinkin korkeita, vaikka pikavippien korkoja suitsittiin vuonna 2013. Myös pikavippien muissa kustannuksissa on suuria eroja eri tarjoajien välillä. 

VertaaEnsin.fi-sivuston mukaan Suomen markkinoilla on tällä hetkellä 47 pienlainayritystä, joiden lainaehdot ja korkokustannukset vaihtelevat suuresti riippuen lainasummasta ja -ajasta.

Sivusto vertaili pikavippejä ja niiden kustannuksia. Sivuston ylläpitäjien mukaan eniten kysytty lainasumma on 500 euroa ja laina-aika 90 päivää. 

Pikavippien täydellinen vertailu on vaikeaa, koska suurin osa lainayrityksistä tarjoaa pikavipit joustoluottona, jonka yläraja useimmiten on 2000 euroa ja maksuaika 12 kuukautta. Myös lainoihin liitettävissä muissa kustannuksissa on suuria eroja. 

Ero vertailun kalleimman, GetCapitalin, ja halvimman, OkMoneyn, pikavipin kustannusten välillä oli 137 euroa. Kuluissa ovat mukana sekä korot että muut kustannukset.

Vertailulainan korot määräytyvät 2000 euron tai sitä lähimmäksi ilmoitetun summan perusteella siten, kuin ne on Vertaaensin-sivustolle ilmoitettu. Mukana olevalla olevassa taulukossa on kaksi halvinta, kaksi keskivaiheille sijoittuvaa ja kaksi kalleinta lainantarjoajaa. 

Pikavipin tarjoaaLainan kokonaiskustannus
OkMoney562.80
Credit24570.30
Risicum612.06
Luottoraha613.74
Viikinkilaina688.71
GetCapital699.29

Pikavippien suosio pitää pintansa

Pikavippien suosiossa ei toimintaan asetetuista rajoituksista huolimatta näy laantumisen merkkejä.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden heinä–syyskuussa pikavippejä myönnettiin kotitalouksille yhteensä 113 258 kappaletta lähes 87 miljoonalla eurolla.

Euromääräisesti tämä on 124 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan ja lähes 60 prosenttia aiempaa neljännestä enemmän.

Keskimääräinen pienlaina oli vuoden kolmannella neljänneksellä 765 euroa ja pienlainan takaisinmaksuaika oli keskimäärin lähes 140 päivää.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.